Anna, bloggaaja:

Enää en ole näköni vanki

Elämäntyylini on todella aktiivinen ja matkustan jatkuvasti työkseni ja vapaa-ajalla. Työni vaatii tarkkuutta, joten hyvä näkö on minulle tärkeä ihan jokapäiväisissä tilanteissa. Olin harkinnut silmien laserleikkausta kauan, ja kun tilaisuus lopulta tarjoutui oikeaan aikaan, en epäröinyt hetkeäkään. Halusin olla vapaa, enkä näköni vanki.

Näössäni oli juuri sen verran miinusta, että aina piti olla lasit tai piilolinssit päässä. Silmälasit olivat epäkäytännölliset erilaisissa sääolosuhteissa, piilarit vuorostaan kuivattivat silmiä ja loppujen lopuksi nekin olivat aika epäkäytännöllisiä, koska saattoivat tipahtaa silmistä. Enää en joudu elämään näköni ehdoilla ja olen vapaa turhasta säätämisestä. Saan mennä ja tulla vapaasti ajattelematta kuivuvatko piilarit silmiin tai onko minulla varapari mukana. Ei tarvitse välittää uima-altaan kloorista tai ottaa lennolle silmätippoja mukaan. Tuli todella todella iloinen ja vapaa olo, kun heitin viime viikolla pois viimeisenkin piilarinesteen.

Laserleikkaus ei tuntunut miltään

En epäröinyt laserleikkausta hetkeäkään, enkä oikeastaan edes pelännyt yhtään, sillä luotin lääkärin ammattitaitoon. Koska leikkauksen kulku oli kerrottu tarkasti etukäteen, en kokenut oloani turvattomaksi missään vaiheessa, vaikka toki itse toimenpide hieman jännitti. Leikkaus oli nopea, eikä tuntunut miltään. Silmät pysyivät itsestään auki, kun ne avattiin, eikä minun tarvinnut stressata mistään. Olin odottanut, että leikkaus tuntuisi epämukavammalta, mutta epämiellyttävää osuutta kestikin vain n. 30 sekuntia silmää kohden. Silloinkin kuulin taustalla äänen laskevan sekunteja, joten tiesin sen olevan nopeasti ohi.

Laseroinnin jälkeen väsytti aika lailla: silmät tuntui painavilta ja ne halusi vain sulkea koko ajan. Nuokuinkin lepohuoneessa parisen tuntia välillä teetä lipittäen. Hoitohenkilökunta oli aivan ihanaa ja tuntui siltä, että joku piti minusta huolta koko ajan. Leikkauksessa mukana ollut hoitaja oli ihan uskomattoman sydämellinen, hän piti minua kädestä koko leikkauksen ajan ja toi teetä ja suklaata leikkauksen jälkeen.

Näköni on terävämpi kuin silmälaseilla

Huomasin heti leikkauksen jälkeen, että näköni oli jo silloin aivan loistava. Kun muutama tunti leikkauksen jälkeen suuntasin illalliselle tuttua katua pitkin, ihmettelin kuinka erilaiselta ympäristö näytti. Nyt näen jopa paremmin kuin ystäväni, joilla on aina ollut täydellinen näkö. Näköni on selkeästi terävämpi ja kirkkaampi kuin ennen laseilla tai piilareilla: vähän kuin olisi lisännyt enemmän valoa kännykän ruudulle.

Suosittelen FemtoLasik-leikkausta kenelle tahansa

Ennen leikkausta luin paljon leikkauskokemuksia ja löysin FemtoLasikista pelkästään positiivisia arvioita. Ennakkoarviossa, jossa tutkittiin soveltuvuuteni leikkaukseen, totesin, että tämä on juuri minun juttuni. Voin suositella FemtoLasik®-leikkausta kenelle tahansa. FemtoLasik® on käsittääkseni markkinoiden paras menetelmä silmien laserleikkaukseen. Koko leikkaus kestää vain alle 10 minuuttia, eikä satu yhtään. Lisäksi FemtoLasikin henkilökunta on todella ammattitaitoista ja asiakas tuntee olevansa hyvissä käsissä.

 

Varaa ilmainen ennakkoarvio