Henriikka Roo, tankotanssitaiteilija:

Näen kirkkaasti joka tilanteessa

Akrobaattisessa ja vauhdikkaassa lajissani ei todellakaan voi käyttää silmälaseja. Paitsi ehkä ohimoihin kiinni teipattuina.

Ennen FemtoLasik®-laserleikkausta jouduin käyttämään pitkään piilolinssejä. Treenipäivät yhdistettyinä opiskeluun venyivät kuitenkin usein pitkiksi ja silmät piilolinssien takana väsyivät ja kuivuivat. Pitkistä keikka- ja kisamatkoista puhumattakaan, jolloin on tärkeää nähdä kirkkaasti maailman lentokentillä suunnistaessa.

Pakko myöntää, että leikkaustilanteessa hieman jännitti, mutta laserleikkaus oli kuitenkin lopulta yllättävän nopeasti ohi ja seuraavana päivänä ohjasin taas tankotanssitunteja. Jo seuraavana viikonloppuna matkasin jälleen esiintymiskeikalle. Kosteustippoja minun on tarvinnut käyttää vain todella harvoin. Edes jokakeväinen siitepölyallergia ei ole enää saanut silmiäni kuivumaan.

Tankotanssin tukena teen paljon muuta oheistreeniä; uinti on yksi parhaimmista lajeista. Piilolinssien kanssa uiminen vain tuntui aina ikävältä. Nykyisin näen kirkkaasti myös altaassa, eikä enää tarvitse valita huonon näön tai piilolinssin mahdollisen hukkumisen välillä. Odotan myös innolla ensi kesän vesihiihtokelejä. Ensimmäistä kertaa pääsen nauttimaan vesihiihdosta myös maisemia katsellen! Eikä tarvitse pelätä, että piilolinssi katoaisi silmästä roiskeiden mukana.

Vaikka näenkin nyt paremmin kuin piilolinssejä käyttäessäni, en aio kuitenkaan luopua niistä kokonaan. Taittovirheen korjaus nimittäin mahdollistaa sen, että voin muuttaa lookkia ja yllättää yleisöni värillisillä tai kuviollisilla erikoispiilolinsseillä, joita saa vain ilman vahvuuksia.

Henriikka Roo

  • tankotanssitaiteilija
  • tankotanssin ohjaaja
  • SM-kulta 2012
  • Pohjois-Euroopan kulta 2012
  • SM-hopea 2010
  • Pohjois-Euroopan hopea 2011

Kuva: Tomi Rehell

 

Varaa ilmainen ennakkoarvio