Jenni Mikkonen, ratameloja:

Leikkauksella tarkka näkö kilparadoille

Melojan silmät joutuvat kovalle koetukselle päivittäin, koska olemme tekemissä veden, auringon ja tuulen kanssa. Onnistunut suoritus kiikkerällä kilpakanootilla vaatii tarkkaa näköä.

Harjoittelu silmälasit päässä on lähes mahdotonta. Olenkin käyttänyt piilolinssejä lähes päivittäin 16-vuotiaasta asti. Piilolinssit alkoivat kuitenkin rasittamaan silmiä niin paljon, että käyttö tuntui epämiellyttävältä ja silmäni kutisivat. Muutaman kerran piilolinssi myös tipahti pois silmästä kesken harjoituksen.

Talvella 2010 päätin, että leikkautan silmäni kauden päätteeksi. Olin haaveillut silmien laserleikkauksesta jo monta vuotta, mutta en ollut vain uskaltanut lähteä leikkaukseen. Tutkailtuani FemtoLasikin nettisivuja rohkaistuin varaamaan ajan esitutkimukseen ja saman tien leikkaukseen. Silmäni leikattiin syksyllä 2010 FemtoLasik®-menetelmällä Tampereella.

Silmien laserleikkaus helppo toimenpide

Silmäleikkaus meni todella helposti ja hyvin. Luotin hoitohenkilökuntaan täysin, jännitin oikeastaan vain omaa reaktiotani leikkaukseen. Tunsin olevani asiantuntevissa käsissä koko leikkauksen ajan. Lopulta kaikki tapahtui niin nopeasti, että mielestäni hammaslääkärissä käynti on huomattavasti ikävämpi kokemus kuin FemtoLasik®-laserleikkaus.

Toipumiseni leikkauksesta oli nopea, eikä minulla ollut mitään kipuja. Jo leikkauspäivän iltana seurasin moottoriveneestä junioreiden harjoittelua. Harmittamaan jäi ainoastaan, etten leikkauttanut silmiäni jo aiemmin. Elämä on niin paljon helpompaa ilman silmälaseja. Enää minun ei tarvitse olla huolissani siitä, että en näkisi meloa maaliin.

Jenni Mikkonen

  • 32-vuotias ratameloja
  • 3 olympialaiset (Ateena 2004 8. sija, Peking 2008 7. sija, Lontoo 2012 9. sija)
  • 4 arvokilpailumitalia (MM-pronssia ja kolme EM-mitalia)
  • yli 100 SM-mitalia
 

Varaa ilmainen ennakkoarvio