Jukka Ikäläinen 59 vuotta, jalkapallomaajoukkueen valmentaja ja aktiiviurheilija:

Ikänäköni korjattiin hämmästyttävän helposti

Sinnittelin hurjan pitkään markettien lukulasikokoelman avulla. Eri vahvuuksilla varustettuja silmälaseja oli kertynyt moniin tarkoituksiin: ajamiseen, lukemiseen, valmentamiseen. Vaihtelin vahvuuksia silmilleni tilanteesta riippuen enkä siltikään nähnyt kovin hyvin.

Pelaan aktiivisesti erilaisia pallopelejä. Pelatessa en käyttänyt laseja tai piilolinssejä, vaikka ikänäköä oli +2,5–3.  Arvaahan sen, että pallo ei mennyt maaliin tai koriin niin usein kuin olisin halunnut. Se sai minut tekemään päätöksen kolmen vuoden harkinnan jälkeen – nyt korjaan ikänäköni silmäleikkauksella!

Ikänäön laserointi ei tuntunut lainkaan

Koko leikkausprosessin helppous hämmästytti minua. Sain ennen silmäleikkausta perusteelliset tiedot silmän toiminnasta ja siitä, mitä tullaan tekemään. Varsinainen leikkaus oli ohi hetkessä, eikä silmien laserointi tuntunut missään. Sitä olin etukäteen vähän miettinyt, mutta en pelännyt, koska luotin kirurgiin.

Leikkauksen jälkeen siirryin lepohuoneeseen, jossa oli rauhallinen tunnelma: taustalla soi Elvis ja henkilökunta tarjosi juotavaa. Tunnin päästä leikkauksesta kävelin jo yksin hotelliin, ajoin bussilla lentoasemalle ja hyppäsin koneeseen. Siellä avasin muina miehinä kirjan ja aloin lukea ilman laseja. Fiilis oli uskomaton: ”Näin helppoako tämä oli?”.

Laserleikkaus teki elämästä helpompaa ja joustavampaa

Elämäni on muuttunut leikkauksen jälkeen monin tavoin. Enää ei tarvitse sählätä erivahvuisten lukulasien kanssa ja muistaa ottaa niitä mukaan. Lukeminen onnistuu vaivatta, vaikka teksti olisi kuinka pientä.

Näen ja tunnistan valmennettavani kunnolla kentällä, olivat he sitten 5 tai 50 metrin päässä. Varsinkin lapsille ja nuorille on tärkeää, että valmentaja näkee pelaajan kaikki onnistumiset. Koen, että tilanne on nyt kaikkia kohtaan reilumpi.

Aiemmin olin pohjoisen kaamoksessa jo vähän riskialtis autokuski. Nyt pystyn reagoimaan nopeammin, koska näen tilanteet paremmin. Hahmotan myös etäisyyksiä paremmin hämärällä tiellä.

Tuntuu, että kaikki on nyt jotenkin kirkkaampaa ja kauniimpaa. Kuvat, luonto ja värit ovat puhjenneet kukkaan.

Ja pallo – se menee taatusti maaliin asti!

 

Varaa ilmainen ennakkoarvio